Sivut

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Sujuu

Pikkuhiljaa tähän oppii.

Serkkuni teksti, täällä kävijä voi arvuutella kenestä tunnetusta poliitikosta on kyse

lakeuden aavoilla nousin oraaksi
kasvoin tähkäksi
laarini täytin tiedolla ja taidolla
haaveilin valtaa -sainkin

olin täynnä elinvoimaa kypsynyttä viljaa
laarini tyhjeni kuitenkin nopeasti
nopeammin kuin oli täyttynyt
hyvästä sadosta ei ollut jäljellä ainutta jyvää
olin akana silppua myllyn seinustalla -ulkopuolella

vaikka sanat ovat vain sanoja
satuttivat ne enemmän kuin veitsi joka rintaani viilsi
taiakka ylimmän kädenpuristus joka oli kylmempi
kuin sekoitus pakkasta ja jäätävää viimaa

sain uuden kevään oraan  syksyn  tähkän
tuli toinen vuosi kolmas neljäskin
laarini täyttyi hiljalleen
oli täyttymäisillään kun taas satoani odotettiin myllytettäväksi

ei akanaksi en enää ala


pilvien yllä haluan liidellä
laarini satoa itselleni ja läheisilleni jakaa
lakeudesta voimaa ammentaa

akanaksi en enää

Oak´s Xanthippe, Heta, ensimmäinen kiharani, tästä alkoi kiharaharrastukseni

Ylimmissä kuvissa Hetan katse on suuntautunut jo tulevaan, kuva on otettu toukokuussa, kesäkuussa Heta oli poissa.

Meillä asuu myös Janni

Sitten olikin vuorossa Juhellus Priscilla Presley, joka muutti meille Kempeleestä kuin varkain maaliskuussa 09

VUOSI LUOJAN KÄMMENELLÄ

 Silkkiuikku soutaa pitkin järven pintaa.   
Lainehet ne rantaa muistuttaa:
Kämmenensä uurteissa Luoja meitä kantaa.
Armossansa maailma rauhan saa.
Kämmenensä uurteissa Luoja meitä kantaa.
Armossansa maailma rauhan saa.
 
Kurkiaura merkin taivahalle piirtää.
Ukkoskuuro kattoon rummuttaa:
Valkeuden keskellä tummetessa illan
Henki meitä taivaasta johdattaa.
Valkeuden keskellä tummetessa illan
Henki meitä taivaasta johdattaa.
 
Punatulkkuperhe pakkasessa istuu.
Lumihuntu luontoa lohduttaa:
Lämpimintä täällä on huolenpito Herran.
Viluiselle suojan Hän tarjoaa.
Lämpimintä täällä on huolenpito Herran.
Viluiselle suojan Hän tarjoaa.
 
Ensimmäinen pääsky pellon päällä lentää.
Leskenlehdet kukkii, tuoksuu maa.
Neljä vuodenaikaa ja kämmen suuren Luojan, voiko olla paikkaa sen rakkaampaa!
Neljä vuodenaikaa ja kämmen suuren Luojan,
Voiko olla paikkaa sen rakkaampaa!

Johan nyt

Melkoista harjoittelua tämä blogin pitäminen vaatii! Luulen, että kohta sujuu...

Lenkillä

Ihana lenkki jäällä, Kiikka, minä ja kuusi koiraa. Aikaa meni kolme tuntia, eiköhän koirat ole rättejä loppupäivän.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Nomeharkat

Pidimme eilen nomeharkat, kouluttajina Hellu ja Iiris. Koiria oli kuusi, Hellun Jesse, Rokki ja Toivo, Iiriksen Lilli, Oodi ja Ansa. Harkat onnistuivat kaikilta koirilta hienosti, teimme markkeerauksia, lisäksi muistidameja. Tästä on hyvä jatkaa.

torstai 3. maaliskuuta 2011

Juhellus Prischilla Presley "Ansa" ja Juhellus Orchid "Oodi".

Juhellus Orchidin muuttaessa meille,joulun alla 08, alkoi alla olevan laulun sanat kaikua päässäni, joten siitä sai pieni koira nimen Oodi.

"Elämälle kiitos,
sain siltä paljon
kun sain siltä naurun,
sen vierelle itkun.
Niin erotan selvään
onnen ja tuskan,
jokaisen laulun
läikkyvän pohjan,
yhteisen laulun,
jota itsekin laulan.
Elämälle kiitos,
sain siltä paljon."

(Violeta Parra, suomennos Jaana Lappo)

Ihmetellen

Kävin koirien kansssa metsälenkillä, kolme vain oli tällä kertaa mukanani. Ilma on ihanan keväinen. Pääsiäiseen on vielä aikaa, mutta mieleeni se tuli tämän kuvan myötä